Ok, on käynyt niin onnellisesti, että kotikunnailla on useampi nanottaja ja ne vielä haluavat tavata. Hurraa! Super! Mutta..mitä nyt?
1) Jonkun pitää päättää.
Tää on ihan supertärkeä asia. Hirveän moni tapaamisasia kuolee vain siksi, että kukaan ei sano että tapaamme täällä ja tähän aikaan, piste. Kauhea kasa "koska ihmisille kävis" "no mulle kävis tällön ja tällön, mites muille" "no ei käy tuollon, mites tällön" -tyyppisiä keskusteluja tarkoittaa vain sitä, että kukaan ei päätä ja kukaan ei miittaa. Koskaan ei löydy sellaista päivää ja aikaa joka olisi optimaalinen kaikille, joten sellaisen etsimiseen on turha käyttää aikaa. Pitää valita (ekalle) miitille sellainen aika ja paikka, joka käy suurimmalle osalle, ja sitten järjestää myöhemmin lisää tapaamisia niin että kaikki pääsisivät paikalle edes kerran.
2) Paikka
Kahvilat ovat hyviä paikkoja miitille, sillä niissä ei ole ikärajoja. On kuitenkin mahdollista, että miitti pitäisi järjestää kahvilan aukioloaikojen ulkopuolella (joka kaupungissa ei ole iltakahvilaelämää). Vaihtoehtoisia paikkoja ovat tällöin esimerkiksi pikaruokapaikat, huoltoasemakahvilat (ABC, anyone?), kirjastot (monessa kirjastossa on nurkkauksia joissa saa pitää vähän ääntä, ja henkilökunnan kanssa voi yrittää sopia asiasta kertomalla keitä ootte ja miksi tapaatte) ja miittiläisten kodit (äidiltä tai isiltä lupa jos asuu vielä vanhempien luona!). Paikalla olisi hyvä olla pistorasioita tai jatkojohtoja niille, jotka tuovat läppärin mukaan.
3) Mitä miitissä pitäis tehdä?
Mitä vaan! Yleensä ekat miitit menevät puhumiseksi, nano ja oma aihe ja vaikeudet ja koko marraskuun kiireisyys ja muu sellainen kaikkia koskettava aines sopii puheenaiheeksi mainiosti. Kun kaikki alkavat olla kartalla siitä mitä muut tekevät ehtii ehkä kirjoittaakin miitissä jotain, ehkä ei. Mitään erityistä ohjelmaa ei kuitenkaan tarvitse järjestää, kannattaa muistaa miksi itse on tullut miittiin: tapaamaan kanssananottajia.
4) Ok, joku on päättänyt, mitäs si?
Si ilmoitatte minulle nanomailissa, että nyt on päätetty aika ja paikka. Tarvitsen seuraavat tiedot kalenterimerkintää varten: paikan tarkka osoite, tapaamisen aikataulu (alkaa, päättyy), mikä paikka siitä osoitteesta oikeasti löytyy, mahdolliset lisäohjeistukset. Sit merkkaan tämän tapaamisen kalenteriin ja tulijat merkkaavat sen omaansa. Tadah!
5) Tärkeä muistaa vielä:
KYLTTI. Se, joka päättää tulee joko itse varmasti paikalle tai varmistaa muuten, että paikalla on varmasti joku. Tämä joku on paikalla jo viisi minuuttia ennen alkamisaikaa ja virittää näkyville kyltin, jossa lukee selkeästi NANOWRIMO.
6) Muistakaa myös tämä:
Kaikki eivät välttämättä pääse paikalle ajoissa. Tällöin on syytä suorittaa pari varotoimenpidettä:
a) myöhässä tulija vaihtaa puhelinnumeroita sen kyltti-ihmisen kanssa etukäteen
b) pysykää sovitussa tapaamispaikassa ainakin puoli tuntia, vaikka tarkoitus olisikin siirtyä sitten yhdessä johonkin muualle
c) jos teidät häädetään ennen aikojaan, pyytäkää paikan henkilökuntaa kertomaan teitä etsiville, mihin siirryitte (jos tulet myöhässä eikä ole numeroa eikä näy kylttiä, kysy henkilökunnalta)
Näinikkääst. Ei tää oo rakettitiedettä ollenkaan. Tavatkaa toisianne, se on kivaa!
(Toivottavasti tän päivän Turkumiittiin tulee ees joku muu ko mä. :D)
----------
Nano09: Juoksijat
Nano08: Horjuva sirkus (50138 words)
Nano07: Horjuva sirkus (50010 words or so)
Nano06: Horjuva sirkus (50001 words)
Let's encourage him until he hurts himself!



