Excerpt: Juoksijat

Matka tuntui pitkältä nyt kun sirut polttivat taskussa reittä vasten. Hän otti pitempiä askelia, mutta niistä ei tuntunut olevan apua. Hän ei kuitenkaan suostunut juoksemaan, se olisi ollut ensinnäkin hyvin epäilyttävää ja arveluttavaa – parhaassa tapauksessa paniikkia herättävää, näillä kaduilla on vain yksi helvetin hyvä syy juosta – ja toisekseen hyvin naurettavan näköistä. Säntäillä sillä tavalla, ennemmin hän harppoi ja näytti kärsimättömältä ja kiireiseltä, arvovaltaiselta. Painoi katukiviä kenkiensä alle väkivalloin, piti kätensä tiukasti takintaskuissa jotta ne eivät eksyneet levottomuuttaan muihin taskuihin. Yksi virhe oli kylliksi tälle päivälle, tosin hänestä tuntui epämääräisesti siltä, että Sade olisi jo itsessään toinen, hyvin vakava sellainen.
"Kävit sen huoran luona?"
"Viehättävää. Mirko ei ole huora, se on hieroja." Anton ei jaksanut leikkiä Saden kanssa mustasukkaisuustanssia nyt, hänellä oli töitä. Tärkeitä töitä ja kiire saada ne tehtyä, tai ainakin alulle. "Tarvitsen lukulaitettasi. Ja yksityisyyttä."
"Ja suihkun", Sade tuhahti kun paimensi Antonin edellään olohuoneen puolelle. Siellä se oli, kaapissa hyvin huonossa piilossa mutta ainakin poissa näkyviltä, lukulaite. Sade kaivoi sen esiin ja kasasi pöydälle. "Olisit voinut käydä kirjastollakin. Se ei ole edes kaukana täältä"
"En pidä kirjastosta", Anton vastasi ja istuutui alas pöydän ja lukulaitteen ääreen. Puhui totta, hän ei todellakaan pitänyt kirjastosta. Hän oli nähnyt mitä lukittujen ovien takaa löytyi, hän pelkäsi sitä. Ennemmin hän kävi sitten täällä, jo senkin takia että sai muistutettua Sadea siitä, ettei hän kuulunut sille tällä kertaa. Ikään kuin se olisi sitä muistutusta kaivannutkaan, mutta varmuuden vuoksi. Pidetään se paikallaan, pidetään hänet paikallaan, siitä ei seurannut viimeksikään mitään hyvää kun he olivat kumpikin ilman hihnaa liikenteessä.
Anton otti sirun taas käteensä ja pyöritteli sormissaan, katseli sitä hetken ja sujautti sen sittenkin takaisin taskuunsa. Otti oman sirunsa tilalle, ensin, katsoakseen paljonko hänen salaisuutensa hänelle kustansi. "Yksityisasia", hän sanoi äänettömyydelle selkänsä takana. Kuuli miten nahka narahti kun Sade vetäytyi ovelta tarkkailemasta, työnsi sitten sirun lukijaan. Kohotti kulmiaan, tämä salaisuus tuli tosiaan kalliiksi. Ehkä hän saisi siirrettyä salaa varoja operaatiosta itselleen, vähitellen ja pieninä paloina, joita kukaan ei jaksaisi lähteä jäljittämään. Tai kirjaisi kaiken ylimääräisen vain sekalaisina kuluina, tuuppaisi mukaan kasan väärennettyä pikkulappusia, muka kuiteiksi. Hänen operaationsa tuottivat usein sellaisia, jos eivät muuten niin hän pani tuottamaan. Miksi rikkoa hyvin toimivaa järjestelmää.
Anton huokasi syvään ja veti sirun pois. Vaihtoi tilalle sen sirun, jonka oli saanut toimistossa, jossa oli tuoksunut julkisilta rakennuksilta ja loisteputkilta, niiskautti nenäänsä palauttaakseen siihen suitsukkeet ja jasmiinin sekoituksen, joka ryömi lattialistoja pitkin makuuhuoneen ovenraosta. Haistoi siinä ehkä häivähdyksen tyytymättömyyttä ja hymyili suupielillään. Hän ei ollut varma, miksi Saden loukkaaminen tällä tavalla oli niin hauskaa, mutta se oli. Ehkä se tasoitti tilejä vähän ja. Ja.
Ajatus katkesi tyystin kun hän näki mitä näytöllä luki. Hän luki sen tekstin moneen kertaan, varmisti kuvankin vielä, veti syvään syvään syvempään henkeä ja nyt vihasi sitä miltä tässä huoneessa haisi, miten se hajujen sekamelska sai hänen päänsä pyörimään – ja särkemään – vain pahemmin. Ei jumalauta, hänen oli tehtävä päätös ja hänen oli tehtävä se nyt, ilman riittävää taustatyötä ja tietoa ja tutkimusta, vaistolla, hän vihasi päätösten tekemistä lennossa tällaisissa asioissa sillä hänen suunnitelmansa ja toimensa olivat monimutkaiset, niiden tukirakenteet hauraita.
"Sade. Tuletko tänne", hän sanoi viimein, hiljaa, punnittuaan asioita puolin ja toisin hyvän aikaa. Pitkään, suitsuke oli ehtinyt palaa loppuun aikoja sitten ja hänen päänsärkynsä pahentua monta monta astetta. Nahka narahteli hiljaa kun Sade tuli paikalle, se kurkisti olohuoneen ovesta ja kohotti kulmiaan. Suloinen pieni Sade, pieni peto, lumikko tai näätä tai jokin sellainen muu liukas ja terävähampainen. Anton huokaisi taas.
"Haluatko selittää, miksi minun pitäisi tappaa sinut?"