I'm thinking about it
an excerpt

- - - - - - - -
Sirkka heräsi säleverhon rakosesta kurkistavaan valonsäteeseen ja tunsi, että aamu ei ollut ihan tavallinen. Hän katseli ensin kattoon jonkun aikaa ja havahtui sitten, kun kuuli hengityksen vierellään. Mitä oli tullut tehtyä? Hänellä ei ollut minkäänlaista mielikuvaa kotiin tulosta. Sängyssä hän nyt kuitenkin makasi ja ilman rihman kiertävää yllään.
Sivulle vilkaistuaan hän näki tumman hiuspörrön ja karvaisen selän, joka hetkui syvistä unen äänistä. Hän hivuttautui varovasti sängystä ja etsi itselleen jotain päälle pantavaa. Hän hiippaili keittiöön varovasti ettei kolistelisi ovissa ja joi siellä kaksi isoa lasia vettä ja mietti, mitä nyt tekisi. Lähtisikö ulos ja odottaisi, että mies häviäisi asunnosta. Odottaisiko, että hän heräisi ja juttelisi asiat selviksi. Tällaista tilannetta hänelle ei ollut aikaisemmin sattunut ja hän oli aivan ymmällään. Kai oli kuitenkin parasta selvittää asia, kun mies nousisi ylös. Hän alkoi puuhata kahvia ja etsi aamiaistarvikkeita esille.
Paavo heräsi, kun hän tunsi nenässään kahvin tuoksun ja kuuli keittimen hiljaisen porotuksen unen lävitse. Sirkka oli jo näemmä noussut. Nyt täytyi asettaa sanat oikein. Sirkka oli ollut aika sekaisin illalla ja hän oli juuri ja juuri saanut Sirkan sänkyyn. Sirkka oli simahtanut siihen paikkaan ja hän oli vähin äänin käynyt hänen viereensä nukkumaan.
”Nyt kovat piippuun,” oli eräs kaveri aina sanonut, kun oli päätynyt tilanteeseen, josta voisi olla jotain hyötyä. Nyt kovat piippuun satusetä suomalainen, ajatteli Paavo ja pukeutui ja kampasi hiuksensa siististi taaksepäin.
”Rakkaani!” Paavo ilmestyi makuuhuoneesta ja nojautui keittiön ovenpieleen. Hän katseli Sirkkaa laupiaan näköisenä.
”Mitä sinä sanoit?” Sirkka oli hämillään ja leikkasi leipää kuin hengen hädässä.
”Annas kun minä autan. Tehdään vähän suorempia siivuja,” Paavo sanoi ja otti veitsen lempeästi Sirkan käsistä.
Sirkka katseli, kuinka Paavo taitavasti leikkasi koko leivän siivuiksi. kaikki siivut taisivat olla saman paksuisia ja ihan suoria. Pöydällä oli voita ja leikkeleitä. Sirkan katsoessa sanattomana Paavo teki itselleen oikein mahtavat leivät. Rasvaa rutkasti ja tuplasti leikkelettä ja juustoa. Sirkalle olisivat ne voileivät jääneet kurkkuun kiinni pelkän rasvan takia.
Hän mietti. Paavo oli ihan selvästi sanonut: rakkaani. Miten tähän pisteeseen oli jo jouduttu. Oliko siihen aihetta? Harmitti, kun muisti oli mennyt illalla. Kuka käski sitä kuohuvaa lipitellä kuin lähdevettä. Se oli vaan maistunut niin hyvältä. Ruoan jölkeen oli ollut tosi kova jano. Sirkka ei pystynyut muistamaan kuinka monta lasillista hän oli kumonnut. Olisi edes ymmärtänyt juoda vettä. He olivat kilistelleet laseja ja nauraneet kauan vielä ruokailun jälkeen.
”Hyvä aamiainen,” Paavo huomautti ja nousi kiitellen ja pyyteli anteeksi, että hänen täytyi lähteä jo. Hänellä oli kiire töihin, mutta hän soittaisi päivällä, kun tulisi töissä sopiva tauko. Sirkka seisoi jäykkänä, kun Paavo otti hänet käsivarsiensa väliin ja suukotti poskelle. ”Nähdään pian, kulta!”
-----