Pettäjän peilikuva
an excerpt

Luku 1
Minä kohotan kasvoni peiliin, enkä tiedä kuka sieltä katsoo takaisin. Minun silmistäni ei voi nähdä mitään. Ne ovat tyhjät lähteet joiden pohjattomassa syvyydessä vaanii peto, joka on valmis raatelemaan kenet tahansa hengiltä. Katkeran suloinen kaipuu vetää minua ihmisten pariin, saadakseni kokea edes jotain, mikä tuntuu todelliselta ja aidolta. Siksi nytkin, kun katson peiliin, voin nähdä takanani heijastuksen sängystä ja sinusta sielä sängyssä. Sinä et tiedä kuka minä olen, vaikka sanot rakastavasi minua sydämesi pohjasta. Minäkin sanon rakastavani sinua, mutta miksi et kuule kuinka tyhjänä minun ääneni kaikuu silloin. Voi Mio miten viaton sinä vielä oletkaan. Jos osaisi, niin sydämeni itkisi verta sinun puolestasi, kuinka sinun viattomuutesi turmellaan pian myrkkyyn, joka vetää sinut järven pohjaan. Sieltä ei ole ylöspääsyä, rakas Mio.

Hauras kukkaislapsi, sinä tuoksut ruusuilta, kehäkukilta ja hedelmiltä. Eksoottiselta hajuvedeltä. Sinun ihosi on väriltään kauniin maitokahvin ja silmissäsi on sävy, josta laadukaskin tummasuklaa voisi olla vain kateellinen. Hiuksesi ovat mustat kuin Lumikilla, mustat kuin ebenpuu ja ne laskeutuvat viettelevästi alas olkapäiltäsi, kohden ristiselkääsi ja kohtaavat päätöksensä lapaluidesi alla. Sinä olet kuin runo, tai kaunein rakkauslaulu, mutta silti minun jäinen sydämeni ei osaa arvostaa sitä. Välillä minusta tuntuu, että pitäisi avata häkkisi ovi, päästää siut lentämään vapauteen, jonnekin etsimään onneasi, jota et minun kanssani löydä. Onnistun kuitenkin aina vakuuttamaan itseni siitä, että kultainen häkki on parempi kuin julma maailma. Sinullahan on kaikki mitä vain voisit haluta, minä annan sinulle kaiken mitä ikinä keksit pyytää ja paljon sellaistakin, mitä et pyydä. Varmaan omatuntoni soimaisi minua, jos minulla sellainen olisi. Mio, sinä olet minun ja minä en aio luopua sinusta, en päästä irti, koska sinä olet minun.

Katseeni palautuu peiliin, pohjattomiin silmiin, jotka katsovat sieltä minua takaisin. Ne eivät ole kauniit kuin sinun silmäsi. Omani ovat havunvihreät, kylmät ja vivahteettomat. Ihoni on valkoinen kuin posliini, mutta sävy on vain hämäyksenä, suojapukuna, sillä mikään minussa ei ole haurasta kuin posliini. Nostan kamman käteeni ja annan sen kulkea läpi hunajanvaaleiden hiusten, ne laskeutuvat aaltoilevana ryöppynä olkapäihini, vain vähän niiden alle. Mio, sinä sanot pitäväsi niistä näin, ne voi siirtää sivuun kaulalta suudelmien tieltä. Näen silmäkulmastani liikettä, sinä olet siis herännyt viimein pieni lintuseni, lemmikkini. Kasvoilleni nousee pehmeä hymy, valheellinen, mutta ethän sinä pieni viaton Mio osaa lukea valheita. "Huomenta rakkaani, tule tänne seurakseni, anna minun harjata hiuksesi." kuiskaan pehmeästi. Sinä nouset sängystä, peitto punaisen satiinilakanan sisällä valuu pois päältäsi, paljastaa alastoman vartalosi. Tuon pyykkilaudan sileän vatsan, kauniistimuodostuneet rintalihakset, ihanat reitesi, karvattomaksi ajellut jalat. Ja elimesi, se on aamu-unisuudestasi huolimatta kovana, niin kaunis, näen verisuoniesi nostamat juovat sen pinnalla. Nousen itse tuoliltani ja vedän silkkisen aamutakin paremmin ylleni, peitän oman kehoni, koska siinä ei ole mitään vastinetta sinun kauneudellesi. "Tule istumaan tähän." pyydän ja sinä istut peilipöydän eteen. Otan harjan ja alan kuljettaa sitä hiustesi lomasta, rauhallisia vetoja.

"Mitä haluaisit tehdä tänään rakkaani?" kuiskaan korvaasi ja jatkan hiustesi harjaamista. Annan sinulle kaiken mitä haluat, sillä minä saan tarpeeksi rahaa elättääkseni meidät molemmat ja hemmotellakseni sinua. Joskus vielä jaksoit valittaa minulle siitä, että haluaisit itsekin tehdä töitä, mutta sitten sinä tyydyit osaasi, se on parempi meille molemmille, että sinä et lähde tekemään mitään. En voisi vahtia sinua ja salaisuuttani, jos antaisin sinun mennä ja tehdä ihan mitä haluat, töitä ja muuta sellaista. Sinä katsot minua silmiin sen peilin kautta, hymyilet pehmeästi. "Tren... voisimmeko mennä tänään teatteriin?" kysyt minulta arasti ja hymyilet pienesti. "Hyvä on rakkaani, minkä näytöksen haluaisit nähdä?" kuiskaan korvaasi ja lasken harjan pöydälle, nojaudun itse siihen pöytään, jotta voisin katsoa suoraan kasvoihisi. Sinun arka hymysi kohtaa minut ja kumarrun lähemmäs ja painan suudelman huulillesi, pehmeä ja tunnusteleva, maistut niin hyvältä rakkaani. Hedelmäinen tuoksusi välittyy makuna huuliltasi. "Haluaisin nähdä Oopperan kummituksen." sinä vastaat suudelman jälkeen, tunnen kevyet henkäyksesi huulillani. Naurahdan hiljaa ja katson sinua silmiin. "Mutta rakkaani, sinä olet nähnyt sen oopperan jo viisi kertaa." puistelen päätäni. Voi pieni kultaseni, kunpa tietäisitkään miten lähellä todellisuutta se tarina on. Minä olen sinun oopperan kummituksesi ja saan sinut laulamaan haluamillani sävelillä. "Mutta minä rakastan sitä..." sanot ja katsot silmiini. Hymyilen. "Hyvä on, en voisi kieltää sinulta mitään." silitän poskeasi ja suoristaudun. "Minun pitää lähteä töihin." sinun katseesi hakeutuu lattiaan. "Tulen takaisin seitsemältä illalla, vien sinut ensin sinne näytökseen ja sitten menemme syömään ravintolaan. Pukeudu nätisti." sinä nyökkäät minulle ujona. Pieni kultaseni, et koskaan uskalla sanoa minulle vastaan ja hyvä niin.

Katson olkani yli vielä kun auto ajaa pois pihasta, näen huoneessasi verhon heilahtavan, mutta nyt minulla ei ole aikaa miettiä sinua rakas Mioni, minun pitää tehdä töitä.