Horoskoopintekijä
an excerpt

Aplodien vaiettua kuulin salin oven takaa kovaäänistä riitelyä. Vilkaisin Jaakkoa, joka oli nousemassa ylös paikaltaan. Hän kumartui alas ja kuiskasi:
- Ketkä tuolla oikein huutavat?
- Kuulostaa aivan Räsäsen Virpiltä. Miehen ääntä en tunnista, kuiskasin takaisin.
Paikkamme olivat katsomon ylimmillä riveillä, joten ehdimme aulaan melkein ensimmäisinä. Huomasin Virpin vilkaisevan salista purkautuvia ihmisiä.
- Hae apurahaa, niin muutkin tekevät, hän huusi ja lähti taakseen vilkaisematta rivakkaa vauhtia kohti Taiteilijoiden siipeä.
Mies puristi kätensä nyrkkiin ja huusi Virpin perään: - Vai luulet sinä pääseväsi rahalla pinnalle? Perkeleen luuska!
Mies jäi seisomaan aulaan katsellen Virpin poistuvaa selkää. Hetken kuluttua hän kääntyi kannoillaan ja meni ulos ovesta.
- Mikähän juttu tuo oli, pohdin ääneen.
- Ryppy rakkaudessa? ehdotti Jaakko, joka ei ollut kiinnittänyt huomiota koko tapahtumaan tutkiessaan teatteri Kengän leivonnaisvalikoimaa.
- Ei tainnut olla.
Jaakko kääntyi ympäri ja osoitti berlininmunkkeja kysyvästi.
- Sopii, vastasin miettien mistä Virpin ja tuntemattoman miehen riidassa mahtoi olla kysymys. Minusta tuntui, että oli nähnyt miehen kylällä. En muistanut missä. Ehkäpä kaupassa?
- Onko Virpin työhuone jossain täällä, Jaakko kysyi kaataessaan kahvia kuppeihin.
- Tuolla Taiteilijoiden siivessä, sanoin ja osoitin aulan toiselta puolelta lähtevää käytävää. - Oikeastaan se ei ole huone, vaan iso ateljee, lisäsin.
Jaakko siirsi berlininmunkin lautaselle.
- Ai jaa? Kuvittelin, että työhuone on huone. Siis huone, sanoi Jaakko muotoillen käsillään ilmaan pientä neliötä.
Pudistin päätäni.
- Juu, ei. Virpin äiti kertoi, että se on iso ja korkea ja yksi seinä on kokonaan ikkunaa.
Jaakko nyökkäsi.
- Tunsitko sitä miestä, joka huusi Virpille?
- Jotenkin tutun näköinen. Olen minä sen varmaan kylällä nähnyt. Ehkä uusi vuokralainen.

Jaakko käveli hitaasti minua kohti kantaen kummassakin kädessään kahvikuppia, joiden päällä keikkui berlininmunkkilautanen.
- Mitäs tykkäät näytelmästä, hän kysyi laskien kupit pienelle pystypöydällemme.
- Ei hullumpi! Olen aina pitänyt Maiju Lassilan näytelmistä. Tässä on hyvät näyttelijät! En olisi uskonut, että Mäkisen Onneli osaisi näytellä noin topakkaa tätiä. Muistatko Aku Korhosen sen vanhan elokuvaversion pääosassa?
Jaakko nyökkäsi suu täynnä munkkia ja käänteli leivonnaista tutkivasti.
- Onkohan tässä hilloa sisällä?
- Kohta se selviää. Purskahtaa todennäköisesti yllättäen suupieleen ja poskelle.
Jaakko haukkasi uudestaan.
- No olihan siellä hilloa, mutisi Jaakko.
Ojensin hänelle lautasliinan ja laskin kuppini pöydälle.
- Taidan käydä vessassa, ettei tarvitse kesken seuraavaa näytöstä lähteä.

Larvalan Kesäteatteri Kenkä oli valinnut näytelmäksi Tulitikkuja lainaamassa ja sen ensimmäinen näytös oli päättynyt.
Kylässä vuosikymmeniä toiminut Lesti Oy:n kenkätehdas oli kokenut muutoksen Kyisjärven kunnan ostettua tilat ja tehdasta ympäröivän maa-alueen. Tehdas oli nyt kulttuurin ja taiteen kyllästämä.
Remontti oli vielä kesken ja käytävillä oli siellä täällä tiilimurskaa ja lautoja. Tiloissa tuoksui muurilaasti ja tuore puu ja ikkunoista paistavassa auringonvalossa leijaili ohut pölyharso.
Kävelin aulaan, jonka keskellä seisoi laudanpätkistä koottu teline. Siihen kiinnitetyssä pahvinuolessa luki mustalla tussilla kirjoitettuna WC.

Työnsin ulko-oven auki ja astuin pihalle kaivellen käsilaukustani savukerasiaa. Aurinkoisella pihalla oli muitakin syntisiä. Sytyttäessäni vilkaisin ovelle. Jaakko ei sulattanut tupakointiani, mutta en ainakaan vielä ollut pystynyt lopettamaan. Imaistuani pohjanmaan kautta, vilkaisin kelloani. Väliaikaa oli jäljellä vielä kymmenen minuuttia. Ehtisin käydä tervehtimässä Virpiä, jos polttaisin savukkeeni nopeasti.

Päässäni humisi äkkinäisen nikotiinirysäyksen jäljiltä palatessani takaisin sisään ja melkein kompastuin oven edustan ritilään. Suunnistin Taiteilijoiden käytävään, joka oli jo remontoitu. Kuljin ovelta ovelle etsien Virpi Räsäsen nimilaattaa. Ovi oli käytävän viimeinen ja Laatassa luki Virpin nimen lisäksi Arto Lemmelä. Koputin ja jäin odottamaan. Sisältä kuului ripeitä korkokengän askelia. Virpi avasi oven näyttäen valmiilta lyömään. Vihainen ilme suli hymyksi hänen tunnistettuaan minut.
- Alisa, hän huudahti hämmästyneenä. - Tämäpä yllätys!
Hän siirtyi syrjään oviaukosta ja sanoi iloisena: - Tervetuloa! Tule peremmälle!
- No jopas, sanoin hämmästyneenä astuessani sisään. - Alli kyllä kertoi, että työhuoneesi on iso, mutta että näin suuri!
Huone oli valtava. Sillä oli korkeutta kahden kerrostaloasunnon verran ja sen toisella seinällä suuret ikkunat ulottuivat lattiasta kattoon.
- Well! Tämä taitaa olla hyvä maalaamista ajatellen?
Virpi nyökkäsi.
- Kuuma täällä on kesäisin, kun aurinko paistaa sisään, mutta aamu- ja iltavalo ovat hienot! Täytyisi hankkia markiisit ikkunoiden eteen pahimman porotuksen ajaksi.
- Olemme Jaakon kanssa katsomassa näytelmää.
- Seurustelet siis vieläkin saman miehen kanssa? Mmmh... Poliisi. Eivätkös ne ole aika mielikuvituksettomia otuksia?
Hymyilin. Jaakko oli monesti yllättänyt minut mielikuvituksellaan,
- Eivät ne nyt ihan ilman mielikuvitusta ole.
- Juotko teetä?
- Ei tässä nyt oikein ehdi, väliaika päätty ihan kohta. Täytyy mennä takaisin.
Nostin käsilaukkuni takaisin olkapäälle.
- Kuule, mikä se näytös tuolla aulassa oli?
Virpi näytti vaivautuneelta.
- Näytös? Ai se, kun riitelimme Lemmelän kanssa?
- Mitäs se - tämä Lemmelä - tarkoitti sillä, että yrität pinnalle rahan avulla?
Virpi huokasi syvään ja istuutui ateljeen keskellä olevan pöydän ääreen.
- Lemmelä on kerjännyt minua rahoittamaan näyttelynsä Galleria Talentissa.
Hän huiskaisi kädellään ja huokasi.
- Talent on galleria, josta monet uudet kyvyt ovat ponkaisseet kuuluisuuteen. Lemmeläkin haluaisi. Siis julkisuuteen. Ja ulkomaille. Ja rahaa.

En ymmärtänyt gallerioista hölkäsen pöläystä, joten jätin kommentoimatta. Sen tiesin, että Virpillä oli isänperintönä saatua rahaa. Alli oli kertonut, että Virpi oli rahoittanut miehensä Juhan autoliikkeen perustamisen, eikä se varmaankaan ollut kovin halpaa.
- Just. Siis tämä Lemmelä halusi, että sinä toimisit ikään kuin mesenaattina?
Virpi nyökkäsi ja kohotti kätensä kohti korkealla olevaa kattoa.
- Voi herrajjestas, että mun pitää vielä jakaa työhuonekin sen loitterehtijan kanssa, hän puuskahti.
- Loitterehtijan?
- Tulee englannin kielen ilmaisusta ”to loiter”, kuljeskella tyhjän panttina: loitterehtia. Omakeksimä sana, selvensi Virpi.
- Miksi ihmeessä sinun pitää jakaa työhuoneesi hänen kanssaan?
Virpi irvisti ja pörrötti pitkiä, vaaleita hiuksiaan ja kohautti olkapäitään.
- Siksi, että vuokrausehdoissa sanotaan niin. Ehkä kunnassa kuvitellaan, että kaksi samassa tilassa työskentelevää taiteilijaa inspiroivat toisiaan.
Vilkaisin kelloani ja nousin ylös.
- Kuule, minun pitää palata saliin. Väliaika loppuu juuri. Kiva, kun sain tutustua ateljeehesi! Sano terveisiä Allille seuraavan kerran, kun soitat!
Virpi saattoi minut ovelle käsikynkkää ja suuteli kevyesti poskelle.
- Kiva kun kävit! Sanon!

Kello oli ilmeisesti soinut kolme kertaa, sillä salin ovet olivat kiinni palatessani. Avasin oven varovasti ja hiivin oman penkkirivini päähän. Näin pimeyden keskeltä Jaakon tuijottavan minua paheksuvasti. Hiivin paikalleni tekeytyen mahdollisimman pieneksi ja kapeaksi, joka oli melkoinen mahdottomuus yli 80 kiloa painavalle keski-ikäiselle naiselle.
Istuuduin paikalleni ja laskin käsilaukkuni lattialle,
- Missä olit, sihisi Jaakko korvaani.
- Virpin ateljeessa, sihisin takaisin. Väliverho avautui ja asetuin seuraamaan esitystä.