Excerpt: Fasaani

”Fasaani”, ystäväni sanoo ja osoittaa väsyneesti sitä kohtaa, missä ikkunan takana ruohikko loppuu, alkaa tutkimaton, ihmisen astumaton.
Huomaan vasta nyt, että hän on pureskellut kyntensä miltei pois kokonaan ja ikenissä tuntuu pahalta ajatella, kuinka häntä mahtaa sattua sairaalapaidan ahdistavan suora tikkaus, jota hän sormeilee ihoriekaleitaan varoen. Ihmettelen hetken, mutta sitten hän avaa suunsa selittääkseen. Sillä hetkellä muistan eikä hänen tarvitse muistuttaa, joten hän maiskauttaa suunsa kiinni. Jokin hänen steriilissä suussaan ällöttää minua ajatuksena. Vielä hän ei käännä kasvojaan kohti minua. Sitten hän on hiljaa. Enkä minä osaa katkaista sitä vielä.